PÄÄSIVU


 

Terrorismin logiikka:
" Täytyi hyökätä siviilien kimppuun, kansan, naisten, lasten, viattomien ihmisten, ihmisten jotka eivät olleet kytkeytyneet poliittiseen peliin. Syy oli varsin yksinkertainen: oli tarkoitus pakottaa ihmiset, Italian kansa, kääntymään valtion puoleen ja pyytämään suurempaa turvallisuutta. Tämä oli logiikka kaikkien rankaisematta jääneiden joukkomurhien ja pommi-iskujen taustalla, sillä valtio ei voi tuomita itseään ja julistaa itseään syylliseksi siihen mitä on tapahtunut".
Vuoden 1972 Peteanon pommi-iskusta elinkautiseen tuomittu Gladio-agentti Vincenzo Vinciguerra (lähde)

 

Hannu Yli-Karjanmaa 8.7.2005

Jännitteen strategia on edelleen käytössä

Madridin tuhoisille junapommeille tuli jatkoa, Lontoon keskustassa räjähtäneet pommit tappoivat kymmeniä ja ennen kaikkea ne toivat "kansainvälisen terrorismin" vaaran jälleen kouriintuntuvana esiin. Ajoituskin oli ikävä: juuri kun G-8 johtajat olivat kokoontuneet ratkomaan Afrikan velkaongelmia ja ilmaston lämpenemistä. Sanotaan ennestään tuntemattoman islamistiryhmän jopa ottaneen teosta vastuun. Luonnollisesti ryhmä kuuluu al-Qaida verkostoon. Tieto ei ilmeisesti pitänyt paikkaansa.

YLE:n TV-uutisissa Maanpuolustuskorkeakoulun upseeri analysoi iskuja. Hän totesi ensin ettei iskun tekijöistä ole varmaa tietoa, mutta alkoi sitten spekuloimaan, että kyseessä todennäköisesti on al-Qaida. Hän kertoo tehtävään valittujen terroristien valmentamisesta, johon kuuluu myös uskonnollista opetusta. Tällaisissa kantimissa siis on Maanpuolustuskorkeakoulun osaaminen.

Lontoon iskusta tulee mieleen Madridin tapauksen lisäksi iskut Turkissa syksyllä 2003. Pommitukset ajoittuivat presidentti Bushin vierailuun Britanniassa. Iskujen tekijäksi epäiltiin järjestöä, jonka oli jo luultu lopettaneen toimintansa. Tosin Turkin tiedustelupalvelun entinen johtaja Mahed Kenag lausui tiedotusvälineille iskujen olleen vieraan tiedustelupalvelun työtä.

Madridin iskuista voidaan todeta, että Emilio Suárez Trashorras, jonka väitettiin toimittaneen räjähteet terroristeille oli poliisin vasikka ja hänen hallustaan löytyi Espanjan kansalliskaartin pommiyksikön johtajan yksityinen puhelinnumero. Kaksi muutakin pommi-iskusta epäiltyä oli poliisin vasikoita. (The Times)

Tulisi ehkä miettiä kuka iskusta hyötyy ja kuka olisi kykenevä suorittamaan tällaisen useista pommeista koostuneen koordinoidun iskun. Blairin Irakin-politiikka sai merkittävää tukea iskuista, samoin pyrkimykset poliisivaltion luomiseksi. Huomion kiinnittäminen terrorismiin hyödytti myös Bushia, jota hätyyttää kotimaassa etenevät tutkimukset CIA-agentti Valerie Plamen paljastamisesta. Myös 9/11 kummittelee epäsuotuisalla tavalla uusien kovan luokan nimien liittyessä virallisen tarinan epäilijöihin.

Lontoon ja Madridin iskujen esikuva ja edeltäjä löytyy vuoden 1980 Italiasta Bolognan rautatieasemalta. Siellä pommi-isku surmasi 85 ja haavoitti n. 200 ihmistä. Bolognan pommi-isku oli Italiaa yli kymmenen vuotta koetelleen terrorin aallon huipentuma. Iskun aivoina pidetään italialaisperäistä kansainvälistä terroristia Stefano Delle Chiaieta. Delle Chiaie toimi Italiassa Yhdysvaltojen ja Naton johtaman operaatio Gladion puitteissa. Tarkoitus oli vaikuttaa Italian sisäpolitiikkaan järjestämällä kommunistien nimissä verisiä terroritekoja ja siten estää kommunistien vaikutusvallan kasvu.

Operaatio Gladion iskut kohdistettiin usein joukkoliikennevälineisiin, kuten vuonna 1974 Rooma-Munchen junassa "Italicus Express" räjähtänyt pommi, joka surmasi 12 ja haavoitti 48:aa ihmistä.

Tästä politiikasta käytettiin nimitystä jännitteen strategia (strategy of tension). Vuoden 1972 Peteanon pommi-iskusta tuomittu Gladio-agentti Vincenzo Vinciguerra kiteytti terrorin logiikan seuraavasti: " Täytyi hyökätä siviilien kimppuun, kansan, naisten, lasten, viattomien ihmisten, ihmisten jotka eivät olleet kytkeytyneet poliittiseen peliin. Syy oli varsin yksinkertainen: oli tarkoitus pakottaa ihmiset, Italian kansa, kääntymään valtion puoleen ja pyytämään suurempaa turvallisuutta. Tämä oli logiikka kaikkien rankaisematta jääneiden joukkomurhien ja pommi-iskujen taustalla, sillä valtio ei voi tuomita itseään ja julistaa itseään syylliseksi siihen mitä on tapahtunut".

Yhdysvaltojen ja Britannian perustamia salaisia armeijoita (stay behind) oli kaikissa Länsi-Euroopan maissa ja useissa tapauksissa ne sekaantuivat terroritekojen järjestämiseen, poliittiseen manipulointiin ja vallankaappauksiin. Koulutuksen näille salaisille joukoille tarjosivat Britannian SAS (Special Air Service) ja Yhdysvaltojen erikoisjoukot. Vuonna 1990 salaiset armeijat tulivat otsikoihin ja Italiassa, Belgiassa ja Sveitsissä asiaa yritettiin parlamentaarisesti selvittää, mutta vastassa oli vaikenemisen muuri. Sotilaalliset tiedustelupalvelut olivat kaiken parlamentaarisen kontrollin ulottumattomissa. Asia lakaistiin maton alle, eikä ole todisteita näitten armeijoitten hajottamisesta.

Jos siis Madridin ja Lontoon iskuja tarkastellaan siinä valossa, että kenen kädenjälki niissä näkyy, niin ei lainkaan minkään fiktiivisen al-Qaidan, vaan Naton salaisten stay behind -armeijoitten. Heillä on maailman paras osaaminen ja näyttöä juuri vastaavanlaisista operaatioista. Heidän tekojensa tutkinta on aina estetty ja vain harvoissa tapauksissa iskut on selvitetty. Ennuste on siksi huono myös Lontoon osalta.

Lisätietoja:
Daniele Ganser:
Operation Gladio and NATO's Stay-Behind Armies
entisen MI5-agentti David Shaylerin paljastuksia:
http://www.propagandamatrix.com/shayler_gate.html