11syyskuu  -  Valtiot ja terrorismi  

 

Kirjasta Valtiot ja terrorismi pois jätettyå materiaalia. Teatterikaappausta ja Beslanin koulukaappausta käsittelevät luvut on julkaistu Suomen Sotilaassa v. 2005. Alla olevat luvut on joiltain osin päivitetty v. 2007. 

Dubrovka-teatterin kaappaus lokakuussa 2002

Onnistuiko Venäjän huokutella tšetšeenit terroritekojen tielle käyttämällä brutaalia voimaa heidän kotimaansa tuhoamiseen? Vai olivatko eräät muutkin korkean profiilin terroriteot kuin kerrostaloräjäytykset Venäjän omaa tuotantoa?

Moskovan Dubrovka-kadun kulttuuritalolla 23.-26.10.2002 tapahtunut teatterikaappaus näytti päällisin puolin varsin selvältä tapaukselta. Ryhmä tšetšeenitaistelijoita otti nuoren komentajan Movsar Barajevin johdolla Nord-Ost –musikaalia seuranneen yleisön panttivangiksi ja vaati Tšetšenian sodan lopettamista ja rauhanneuvotteluja. [1]

Teatterikaappaus näytti selkeästi vahvistavan Venäjän väitteet siitä, että tšetšeenit käyttävät itsenäisyystaistelussaan terrorismin menetelmiä. Kaappauksen onnistuminen Moskovan sydämessä saatettiin selittää Venäjän turvallisuuselinten ja poliisin korruptoituneisuudella. Kuitenkin monia ristiriitaisia tietoja ilmaantui nopeasti ja useimmat niistä juuri venäläisissä lehdissä.

Teatterikaappauksen aikoihin syksyllä 2002 toinen Tšetšenian sota oli jo ajautunut pattitilanteeseen. Venäjä oli miehittänyt maan, mutta tšetšeenit jatkoivat sissisotaa kykenemättä kuitenkaan strategiseen vastahyökkäykseen, jollainen oli ratkaissut edellisen sodan Venäjän tappioksi. Ajoittain tilanne näytti kuitenkin riistäytyvän venäläisten käsistä, kuten elo-lokakuussa 2001, jolloin tšetšeeniasevoimat käytännössä kontrolloivat koko vuoristoista Vedenon aluetta ja tekivät myös suurisuuntaisia iskuja asutuskeskuksiin ottaen lyhytaikaisesti hallintaansa mm Gudermesin kaupungin.

Tšetšenian vastarintaliike oli aiemmin kärsinyt kaksijakoisuudesta, sillä Šamil Basajevin johtama islamistisiipi ei ollut alistunut asevoimien ylipäällikön presidentti Aslan Mashadovin komentoon kuin muodollisesti. Vuoden 2002 kesällä pidettiin kuitenkin suuri valtion puolustuskomitean kokous, jossa islamistisiipi yhdistyi Mashadovin komentoon ja venäläiset pelkäsivät jälleen suurta vastahyökkäystä.

Venäjän propagandasodan keskeinen teema oli jo ensimmäisen sodan loppumisesta lähtien ollut tšetšeenien demonisointi ja leimaaminen terroristeiksi. Kaikki mahdollinen terrorismiin viittaava pyrittiin sälyttämään tšetšeenien vastuulle. Ongelmana oli kuitenkin todisteiden puute. Venäjän pyrkimykset tuntien ylipäällikkö Mashadov oli jyrkästi kieltänyt kaikki sotatoimet Tšetšenian rajojen ulkopuolella. Ensimmäisen sodan aikana tapahtuneiden Šamil Basajevin ja Salman Radujevin johtamien panttivankitilanteiden toistuminen haluttiin ehdottomasti välttää. Teatterikaappaus romutti kertaheitolla Mashadovin pyrkimyksen varjella tšetšeenien vastarintataistelun kuvaa ulkomailla ja näytti luovan oikeutusta presidentti Putinin väitteille Tšetšenian sodan terrorismin vastaisesta luonteesta.

Kaapparien ryhmän sanotaan olleen suuruudeltaan noin 40 henkeä, joista enemmistö oli naisia. Kaapparien johtajaksi mainittu Movsar Barajev, joka alkuperäiseltä nimeltään oli Movsar Suleimanov, ei ollut kokenut sotilaskomentaja. Hän oli tunnettu ainoastaan kuuluisan enonsa Arbi Barajevin vuoksi.[2]
Tapahtumien lähempi tarkastelu ja mm venäläisiltä rikostutkijoilta saadut tiedot osoittivat Movsar Barajevin olleen kaapparien johtaja ainoastaan nimellisesti. Kaappauksen todellinen johtaja oli Ruslan Elmurzajev, josta käytettiin myös nimiä Abubakar ja Jasir. Venäjän viranomaiset esittivät väitteitä, joiden mukaan Jasir oli arabi ja siksi kyseessä oli kansainvälisen terrorismin hyökkäys Venäjää vastaan. Todellisuudessa Elmurzajev oli kotoisin Urus-Martanin kaupungista Tšetšeniasta ja asui Moskovassa, missä oli ilmeisesti sekaantunut rikolliseen toimintaan.

Elmurzajevin nähtiin mm NTV:n haastattelussa kuiskivan Movsar Barajevin korvaan mitä tämän pitää vastailla. Elmurzajev pani Barajevin sanomaan myös että kaappauksen takana on Tšetšenian presidentti Aslan Mashadov yhdessä Šamil Basajevin kanssa. Elmurzajev poistui teatterista ilmeisesti ennen sen kaasuttamista. Yksi teatterissa neuvotteluihin osallistuneista henkilöistä, elokuvaohjaaja Sergei Govoruhin, on vakuuttunut siitä että Elmurzajev selviytyi hengissä. Hänen ruumistaan ei kyetty esittämään ja lisäksi tiedustelu-upseerit kertoivat lokakuussa 2003 Elmurzajevin olevan Tšetšeniassa ja näyttäytyneen varsin aktiivisesti viime aikoina. Elmurzajevin epäillään olleen venäläisten agentti.

Toinen mielenkiintoinen henkilö kaapparien joukossa oli Hanpaš
Terkibajev. Terkibajev oli osallistunut aikoinaan Šamil Basajevin Budennovskin operaatioon 1995 ja myöhemmin toiminut mm presidentti Mashadovin lehdistöpalvelussa. Vuonna 2001 Terkibajev erotettiin Mashadovin tehtävistä, sillä oli käynyt ilmi, että hän oli venäläisten agentti. Terkibajev poistui teatterista ennen sen kaasuttamista ja hänet nähtiin viisi kuukautta myöhemmin 31.3.2003 Strasburgissa Euroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa osana Dimitri Rogozinin johtamaa venäläistä valtuuskuntaa.[3]

Vielä omituisemmaksi tilanne muuttui, kun Terkibajev antoi huhtikuussa 2003 haastattelun Novaja Gazetan Anna Politkovskajalle. Haastattelussa Terkibajev auliisti myönsi olleensa Dubrovka-teatterissa ja kertoi työnantajansa olevan presidentti Putinin Tšetšenia-tiedottajan Sergei Jastrzhembskin.[4]

Yhdysvaltojen liittovaltion poliisi FBI oli alkanut suorittaa omaa tutkimustaan teatterikaappauksesta, sillä kaappauksessa oli kuollut Yhdysvaltojen kansalainen Sandy Booker. Kuullessaan joulukuussa 2003 Bookerin morsianta Svetlana Gubarevaa FBI kiinnostui Terkibajevista ja aikoi kysellä hänestä lisää Politkovskajalta. Pian tämän jälkeen 16. joulukuuta Terkibajev kuoli Tšetšeniassa "liikenneonnettomuudessa".[5]

Eräs kaappauksen valmisteluun ja eräisiin muihin tapaukseen liittyneisiin pienempiin terroritekoihin sekaantunut henkilö oli eläkkeelle siirtynyt GRU-majuri Arman Menkejev. Menkejev oli ansioitunut GRU:n erikoisjoukkojen veteraani, joka oli taistellut sekä Afganistanissa, että ensimmäisessä Tšetšenian sodassa. Hänet ja useita muita kaappaukseen sekaantuneita miehiä pidätettiin, mutta jostain syystä heidät vapautettiin myöhemmin. FSB kuulusteli Menkejeviä Lefortovossa ja hänet luokiteltiin lojaaliksi Venäjälle. FSB kommentoi Menkejeviä: "hän tietää miten säilyttää sota- ja valtiosalaisuuden". Myös Moskovassa sunniteltuihin muihin terroritekoihin sekaantuneet miehet Alihan Mezhijev ja Hanpaš Sobralijev vapautettiin kuulustelujen jälkeen.

Mielenkiintoisia tietoja naispuolisista kaappareista on tarjonnut Juri Štšekotšihin, duumajäsen ja Novaja Gazetan apulaispäätoimittaja, joka 20.1.2003 ilmestyneessä numerossa kertoo miten erään kaappaukseen osallistuneen naisen olisi itse asiassa pitänyt olla kaappauksen aikaan vankilassa kärsimässä pitkää tuomiota. Naisen äiti oli tunnistanut hänet televisiokuvista ja ihmetellyt miten hänen tyttärensä oli voinut siirtyä vankilasta Moskovaan teatteria kaappaamaan. Štšekotšihin kuoli heinäkuun 2. 2003 "allergiseen reaktioon". Vain 10 päivää aikaisemmin hän oli Yleisradion Vesa Toijosen haastattelussa ennustanut oman murhansa puoliksi leikillään.
Samanlaisia tietoja on kerännyt kokenut Tšetšeniasta kirjoittava toimittaja Anne Nivat, joka kertoo kahdesta naispuolisen kaapparin äidistä, jotka kertoivat Tšetšeniassa Assinovskajan kylässä miten venäläiset pidättivät heidän tyttärensä syyskuun lopulla ja veivät pois. Seuraavan kerran he kuulivat tyttäristään, kun näiden kerrottiin osallistuneen teatterin kaappaamiseen Moskovassa. Nivat kertoo keränneensä myös tietoja, joiden mukaan GRU oli pidättänyt pari kuukautta aikaisemmin Movsar Barajevin, jota mahdollisesti pidettiin vangittuna aina teatterikaappaukseen asti.[6] Uutistoimisto RIA-Novosti puolestaan julkisti 12.10.2002 Venäjän armeijan tiedotteen, jossa kerrottiin Movsar Barajevin kuolleen tykistön ja ilmavoimien täsmäiskussa.

FSB:n ja sisäministeriön lähteet vahvistivat Kommersant-lehdelle, että kaapparien käyttämät räjähteet eivät olleet aitoja tai niiden sytyttimistä puuttuivat paristot. Kaappaajat eivät myöskään lainkaan yrittäneet vahingoittaa panttivankejaan erikoisjoukkojen aloitettua rynnäkön. Nord-Ost musikaalin tuottaja Georgii Vasiljev, joka oli panttivankien epävirallinen johtaja, on kertonut ettei mitään panttivankien teloituksia ollut, mitä viranomaiset väittivät rynnäkön syyksi. Päinvastoin, kun rynnäkkö alkoi kaapparit kehoittivat panttivankejaan suojautumaan istuinten selkänojien taakse. Teatterin valtaaminen ihmisuhreista välittämättä oli Venäjän viranomaisten suunnitelmana alusta pitäen. Useita kaappaajia poistui teatterista ennen sen kaasuttamista. Kaikki kaasun tainnuttamat kaappaajat teloitettiin välittömästi. Kuolleet eivät puhu.

Panttivankien kuolemantapaukset paria poikkeusta lukuunottamatta aiheutuivat erikoisjoukkojen käyttämästä kaasusta. Jo uhreja hoitaneen sairaalan eristäminen ulkomaailmasta antoi viitteen siitä, että kuolonuhrien lukumäärää salaillaan. Virallinen kuolonuhrien lukumäärä oli 129, mutta melko pian tapahtumien jälkeen esitettiin arvio n. 200 kuolonuhrista ja vuosi tapahtumien jälkeen Versija arvioi uhrien määrän olevan jo 300. Tällä hetkellä on selvää, että suurimmasta osasta kaasua saaneista henkilöistä on tullut pysyvästi invalideja[7]
.

Šamil Basajev otti teatterikaappauksen myöhemmin vastuulleen. Hän kertoi, että suunnitelmana oli kaapata Duuma ja ottaa kansanedustajat panttivangeiksi. Kaappaukseen lähetetyn ryhmän siirryttyä Venäjälle sen toiminta oli autonomista ja joku ulkopuolinen taho onnistui ottamaan sen hallintaansa. Ajatus Basajevista kaappauksen taustalla ei ole mahdoton, mutta on muistettava, että hän ottaa vastuulleen kaiken mahdollisen mitä Venäjällä tapahtuu. Oman ilmoituksensa mukaan Basajev on mm upottanut ydinsukellusvene Kurskin ja sytyttänyt tuleen Ostankinon TV-tornin kesällä 2000.

 
 Teatterikaappauksen liittäminen laajempaan poliittiseen kuvioon

Korkean profiilin terroriteon tapahtuessa on syytä tutkia, onko sillä mahdollisesti tarkoitus vaikuttaa johonkin poliittiseen tapahtumaan tai prosessiin. Aina ei ole niin, että terroristit haluavat ainoastaan sitä, mitä heidän vaatimuksinaan esitetään julkisuuteen. Terroriteko  saattaa olla tavoitteittensa osalta monikerroksinen. Käytännön toteutuksesta vastaavan ryhmän tavoitteet saattavat poiketa oleellisesti taustalla olevan suunnittelijan ja rahoittajan tavoitteista. Toteuttava ryhmä saattaa olla solutettu ja manipuloitu, ja toteuttaa todellisuudessa aivan toisenlaista toimeksiantoa kuin itse luulee.

Teatterikaappauksen poliittinen hyödyntäminen alkoi välittömästi kaappauksen alettua. Venäjä aloitti ulkopoliittisen offensiivin, jolla se sai aikaan Tšetšenian tiedotuskeskusten sulkemisia eri puolilla maailmaa, kuten Azerbaidžanissa ja Georgiassa. Kavkaz-Center internetsivujen Yhdysvalloissa Verisign -nimisessä yhtiössä rekisteröity domain kavkaz.org kyettiin valtaamaan ja painostus lukuisien tšetšeenipoliitikkojen luovuttamiseksi Venäjälle aloitettiin.

On määriteltävissä kaksi mielenkiintoista kytkentää ajankohtaisiin poliittisiin tapahtumiin, joihin teatterikaappauksella oli merkittävä vaikutus. Presidentti Putinin kannalta Tšetšenian tilanne syksyllä 2002 oli huolestuttava. Mielipidemittausten mukaan sodan kannatus kansalaisten keskuudessa oli jo pitkään laskenut tasaisesti. Koko Venäjän kattanut mittaus syyskuussa 2002 kertoi jo 56% vastaajista kannattavan rauhanneuvotteluja ja vain 36% kannattavan sotatoimien jatkamista.
Korkean tason rauhantunnusteluja oli käyty pitkin syksyä. Elokuussa Venäjän duuman entiset puhemiehet Ivan Rybkin ja Ruslan Hasbulatov, yhdessä duumaedustajien Juri Štšekotšihinin ja Aslanbek Aslahanovin kanssa olivat neuvotelleet Liechtensteinissa presidentti Mashadovin edustajan Ahmed Zakajevin kanssa. Neuvottelut oli järjestänyt Amerikan Tšetšenia-komitea ja Zbigniew Brzezinski. Osapuolet muotoilivat yhteisen "Liechtenstein-suunnitelman", jonka mukaan Tšetšenialle oli tarkoitus taata erityisstatus ETY-järjestön ja Euroopan neuvoston turvatakuilla.

Syyskuussa 2002 Venäjällä keskusteltiin siitä, että Tšetšenian status voisi olla samanlainen, kuin Suomen suuriruhtinaskunnalla oli aikoinaan osana Venäjän keisarikuntaa tai jotain samantapaista, kuin Ahvenanmaan maakunnalla on nykyisin osana Suomea. Presidentti Mashadov ilmaisi lämpimän kannatuksensa näille rauhanaloitteille viimeksi 23.10. eli samana päivänä, kuin teatterikaappaus alkoi.

Teatterikaappaus mahdollisti Venäjän johdon sanoutumisen irti kaikista rauhantunnusteluista "terroristien" kanssa samalla kun sodan jatkamista kannattava kansalaismielipide hypähti uudelle tasolle. Teatterikaappauksen tosiasiallinen vaikutus oli siten täysin päinvastainen kuin Movsar Barajevin suulla esitetty vaatimus.

Toinen ajankohtainen kytkentä liittyi tšetšeenien maailmankongressiin, joka pidettiin Tanskassa 28.-29.10. 2002. Teatterikaappaus tapahtui siten vain muutamaa päivää ennen kongressin alkua. Venäjä käytti teatterikaappausta painostaakseen Tanskan hallitusta kieltämään kongressin järjestämisen. Venäjä syytti lisäksi kongressiin osallistunutta Tšetšenian presidentin Aslan Mashadovin edustajaa Ahmed Zakajevia teatterikaappauksen suunnittelusta ja vaati Zakajevin pidättämistä ja luovuttamista Venäjälle. Tanska ei estänyt kongressin järjestämistä, mutta heti sen jälkeen pidätti Zakajevin. Zakajevin tapauksesta kehittyi Tanskan ja Venäjän suhteita ja Tanskan oikeuslaitoksen puolueettomuutta koetellut farssi, joka lopulta päättyi Zakajevin vapauttamiseen. Sama näytelmä toistui myöhemmin Britanniassa samalla lopputuloksella.

Teatterikaappauksen ja tšetšeenien maailmankongressin ajallisen yhteensattuman tekee erityisen mielenkiintoiseksi se, että samankaltainen näytelmä nähtiin jo puolisen vuotta aikaisemmin Turkissa, missä tšetšeenien maailmankongressi oli alunperin tarkoitus järjestää. Istanbulin Ankara-hotellissa 4. toukokuuta tapahtui välikohtaus, jossa turkkilainen Mustafa Jildir otti kahdeksan ihmistä panttivangeiksi ja ammuskeli rynnäkkökiväärillä. Tilanne laukesi nopeasti, mutta lehdistö kertoi Jildirin olleen "tšetšeeniterroristi". [8]
Myöhemmin eräitä pommeja räjähteli hotellien lähistöllä ja Turkin viranomaiset kertoivat, että tietyt piirit uhkaavat polttaa Istanbulin, jos tšetšeenien maailmankongressin annetaan alkaa. Turkki taipui Venäjän vaatimuksiin ja kongressin järjestäminen kiellettiin.[9] Merkittävän matkailuelinkeinonsa vuoksi Turkki on hyvin haavoittuvainen terrorismin keinoin tehtävälle kiristykselle.

Venäjän politiikka tšetšeenien ja muittenkin imperiumin vähemmistökansojen suhteen on ollut "hajota ja hallitse". Tšetšenian vastarintaa ei kyetty murtamaan maan miehittämisellä, minkä jälkeen venäläiset ovat yrittäneet aiheuttaa maahan sisällissotaa. "Tšetšenisaation" politiikka ei vielä tuolloin ollut onnistunut suunnitelmien mukaan ja tšetšeenien maailmankongressi nähtiin uhkaavana juuri siksi, että se oli ensimmäinen vakava yritys saattaa eri suuntauksia edustavat tšetšeenit saman pöydän ääreen neuvottelemaan yhteisistä asioista.
Dubrovka-teatterin kaappauksen ajoituksen kytkeytyminen rauhantunnusteluihin ja tšetšeenien maailmankongressiin sekä kaappareihin liittyvät epäselvyydet viittaavat Venäjän turvallisuuselinten osallisuuteen kaappauksen järjestämisessä.

Venäjän viranomaiset eivät halua puolueetonta selvitystä tapahtumista. Duuman jäsenistä koostuva ns. Kovaljovin komitea, joka tutkii syyskuun 1999 kerrostaloräjäytyksiä, päätti marraskuun 6. 2002 sisällyttää myös teatterikaappauksen ohjelmaansa. Komitean varapuheenjohtaja Sergei Jushenko ja jäsen Juri Štšekotšihin ovat sittemmin kuolleet väkivaltaisesti. Jushenko ammuttiin kotiovelleen pian sen jälkeen, kun hän oli palannut Britanniasta, jossa hän oli saanut entiseltä FSB-everstiluutnantilta Aleksander Litvinenkolta listan asioista jotka on syytä selvittää suhteessa teatterikaappaukseen ja erityisesti Hanpaš Terkibajevin rooliin siinä.
Asianajajaksi ryhtynyt entinen FSB-everstiluutnantti Mihail Trepaškin tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen "valtiosalaisuuden paljastamisesta", sillä hän kertoi julkisuudessa informoineensa turvallisuuspalvelua Elmurzajevin ja eräiden muiden kaapparien toiminnasta jo kesällä 2002. FSB oli tuolloin kommentoinut Trepaškinille olevansa asioista tietoinen.

Teatterikaappauksen lopputuloksena rauhantunnustelut lopetettiin ja Tšetšenian presidentti Aslan Mashadov leimattiin terroristiksi. Yhdysvaltojen Venäjän suurlähettiläs Alexander Vershbow totesi Mashadovin olevan "pilaantunut tuote". On mahdollista, että teatterikaappauksen järjestäjien todellinen motiivi olikin päinvastainen, kuin itse kaappaajien julkilausuma vaatimus neuvotteluista sodan lopettamiseksi. Kaappaus nimittäin tehokkaasti esti kaikkien rauhantunnustelujen jatkamisen. Ankara rankaisutoimenpiteitten aalto löi yli Tšetšenian kohdistuen nyt entistä enemmän myös naisiin.

Voittajia olivat kaikki sodasta hyötyvät piirit, tšetšeenien ääriryhmien lisäksi presidentti Putin, Venäjän armeija, turvallisuuspalvelu FSB ja Venäjää tukevat tšetšeenit. Myös johtavien länsimaiden geopoliittisiin intresseihin sodan jatkuminen sopi erittäin hyvin. Ainoan merkittävän riippumattoman tutkimuksen teatterikaappauksesta on tehnyt Stanfordin yliopiston Hoover-instituutin vanhempi stipendiaatti John B. Dunlop. Hän päätyy analyysissaan johtopäätökseen, että operaatio oli Basajevin ja Venäjän turvallisuuselinten yhteisprojekti, mikä osaltaan tukisi arveluja siitä,että Basajevin yhteistyösuhde Venäjän sotilastiedustelun GRU:n kanssa jatkuu edelleen.


 
 Eräitä Tšetšenian sotaan liittyneitä vähäisempiä terroritekoja
(Valitettavasti lähdeviittaukset puuttuvat, sillä tämä oli kirjoitettu Suomen Sotilaaseen, jossa lähdeviittauksia ei käytetä. Tiedot saa varmennettua esim. seuraavista arkistoista:
Yahoo sp-lista, Torum ja Johnsson's Russia list.)

Venäjällä on sattunut lukemattomia pienempiä Tšetšenian tilanteeseen liittyviä terroritekoja vuosien varrella. Niille useimmille on yhteistä se, että niillä näyttää olevan kytkentä johonkin ajankohtaiseen poliittiseen tapahtumaan. Jokaisen teon kohdalla Venäjä syyttää tšetšeenejä ja tšetšeenit syyttävät Venäjää. Seuraavassa esimerkinomaisesti tapahtumia lähinnä vuodelta 2001. Huomattakoon, että monet Venäjällä tapahtuvat terroriteot eivät lainkaan liity Tšetšeniaan, vaan saattavat liittyä esimerkiksi rikollisryhmien välien selvittelyihin.

Lentokonekaappaus
Istanbulista Moskovaan 15.3.2001 matkalla ollut venäläinen matkustajakone kaapattiin Medinaan Saudi-Arabiaan. Lentokoneessa oli 162 matkustajaa ja 11 miehistön jäsentä. Kaappaajat olivat Supjan Arsajev ja hänen kaksi teini-ikäistä poikaansa. Sukulaisten mukaan sotavammainen Arsajev oli matkalla Moskovaan saamaan hoitoa vammoihinsa, kun hän jostain tuntemattomasta syystä päätti kaapata lentokoneen sen keittiöstä löytämällään veitsellä. Glasnost-uutispalvelun mukaan kyseessä saattoi olla Turkin viranomaisten suorittama epävirallinen tšetšeenin luovutusyritys Venäjälle.

Seuraavana päivänä Medinassa Saudi-Arabian turvallisuusjoukot valtasivat koneen, jolloin yksi lentoemäntä, yksi matkustaja ja yksi teini-ikäinen kaappari kuolivat turvallisuusjoukkojen luoteihin. Kaappaus sattui hieman aikaisemmin, kun Tšetšenian ulkoministerin Iljas Ahmadovin oli määrä tavata Yhdysvalloissa ulkoministeriön apulaisvaltiosihteeri John Beyrle. Tuo kaikkien aikojen korkeatasoisin tapaaminen itsenäisen Tšetšenian ja Yhdysvaltojen edustajien välillä toteutui 23.3. ja Venäjä syytti Yhdysvaltoja flirttailusta terroristien kanssa. Presidentti Mashadov tuomitsi lentokonekaappauksen ja väitti sitä Venäjän turvallisuuspalvelun provokaatioksi.

Autopommit
Kolme autopommia räjähti 24.3.2001 Pohjois-Kaukasuksella Mineralnyje Vodyssä, Jessentukissa ja Karatšajevo-Tšerkesijassa. 32 ihmistä kuoli ja yli 140 haavoittui. Venäjän viranomaiset syyttivät "tšetšeenikapinallisia". Tšetšenian ulkoministeriö tuomitsi pommiräjäytykset ja syytti Venäjän turvallisuuspalvelua niistä. Ulkoministeri Ahmadov oli edelleen Yhdysvalloissa jatkamassa tapaamisiaan maan poliittisen eliittin kanssa. Edellisenä päivänä oli ollut myös Venäjän ja EU:n huippukokous Tukholmassa, jossa Putin korosti "tšetšeenikapinallisten" olevan terroristeja, jotka uhkaavat Euroopan vakautta.


Bussikaappaus
31.7.2001 aamulla kaksi aseistettua miestä kaappasi bussin matkustajineen lähellä Stavropolia. Myöhemmin samana päivänä bussi ajettiin lähelle Mineralnyje Vodyn lentokenttää, missä toinen kaappaajista Sultan-Said Idijev kuoli tarkka-ampujan luodista. Toisen mahdollisen kaappaajan sanottiin kadonneen. Idijevin vanhemmat tunnistivat poikansa ruumiin, mutta kertoivat että hänen olisi pitänyt olla vankilassa tapahtumahetkellä. Vanhemmat pitivät todennäköisenä, että FSB oli tehnyt heidän poikansa kanssa sopimuksen, jossa hänelle oli luvattu vapaus vastineeksi yhteistyöstä bussikaappauksessa. Bussikaappaus sattui samaan aikaan kun turvallisuusviranomaiset suorittivat koko Pohjois-Kaukasuksen alueella laajaa erikoisoperaatiota "Gost" (suom. vieras), jossa ihmisten henkilöpapereita tarkistettiin ja epäilyttäviä ihmisiä pidätettiin.

Ryhmä tšetšeenipakolaisia Ingušiassa oli ollut nälkälakossa jo toista kuukautta ja 1.8. heidän oli määrä aloittaa rauhanmarssi Moskovaan. Tšetšeenit vaativat rauhanneuvottelujen aloittamista Venäjän johdon ja presidentti Mashadovin välillä. Nälkälakko oli saanut jonkin verran julkisuutta, mutta bussikaappaus käänsi huomion toisaalle. 1.8. venäläiset kielsivät marssin järjestämisen. Marssi päätettiin siitä huolimatta aloittaa, jolloin viranomaiset vangitsivat ja pahoinpitelivät siihen osallistuneet.


Huomiota herättäneitä kidnappauksia
Tunnettu Radio Libertyn toimittaja Andrei Babitski pidätettiin Venäjän armeijan toimesta Groznyin lähellä tammikuussa 2000. Venäläiset pitivät Babitskia maanpetturina, sillä hän oli kuukausia raportoinut tšetšeenien puolelta rintamaa Groznyistä. Babitskia pidettiin ensin Tšernokozovon pahamaineisessa vankilassa, mutta julkisuudessa noussut häly sai venäläiset järjestämään "vankien vaihdon", jossa Babitski luovutettiin "tšetšeenitaistelijoille".

Myöhemmin paljastui, että nuo taistelijat olivat pahamaineisen GRU-eversti Adam Denijevin miehiä. Babitskia pidettiin vankina Denijevin kotikylässä Avturissa. Babitski vapautettiin myöhemmin kansainvälisen painostuksen seurauksena ja hän löysi itsensä Dagestanista vangitsijoiltaan saamansa väärennetyn passin kanssa, minkä hallussapidosta hän joutui syytteeseen. Moskovassa asunut Denijev järjesti paljon veritekoja ja kidnappauksia Tšetšeniassa ja häntä pidetään syyllisenä mm maailmaa järkyttäneeseen kuuden Punaisen ristin sairaanhoitajan murhaan Novye Atagissa Tšetšeniassa 1996. Denijev otti kesällä 2000 viran venäläismielisen Ahmad Kadyrovin hallinnosta ja kuoli hieman myöhemmin pommiattentaatissa kotikylässään Avturissa.

Lääkärit ilman rajoja -järjestön projektikoordinaattori Kenny Gluck kidnapattiin 9.1.2001 tuntemattomien asemiesten toimesta lähellä Starye Atagin kylää Tšetšeniassa. Venäjän Tšetšeniaan sijoitettujen joukkojen komentaja kentaaliluutnantti Ivan Babitšev totesi, ettei Gluckilla ollut tarvittavia lupia liikkua alueella ja että "kansainvälinen järjestö on itse osasyyllinen tapahtuneeseen". Venäjä syytti kaappauksesta tunnettuja kidnappaajia Ahmadov-veljeksiä. Ramzan Ahmadov ja Tšetšenian asevoimat sanoutuivat irti teosta välittömästi.
Lääkärit ilman rajoja oli edellisenä vuonna julkistanut Venäjää kohtaan erittäin kriittisen raporttinsa Tšetšenian tilanteesta. Kidnappaus tapahtui vain paria päivää ennen kun Euroopan neuvoston tietojenkeräysmatkan Tšetšeniaan piti alkaa. Kenny Gluckilla oli ainutlaatuista tietoa tilanteesta maassa. Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous palautti 24.1. Venäjän valtuuskunnan jäädytettynä olleen äänestysoikeuden.

Kidnappaus sai aikaan humanitääristen järjestöjen vetäytymisen pois Tšetšeniasta. Gluck vapautettiin kuukauden vankeuden jälkeen viemällä hänet Starye Atagissa asuvan lääkärin talon edustalle. Lunnaita ei edes vaadittu. Venäläiset väittivät vapautuksen olleen "erikoisoperaatio". Šamil Basajev otti kidnappauksesta myöhemmin kunnian. Kenny Gluck ei ole suostunut kommentoimaan, keitä hänen kidnappaajansa olivat.
Lääkärit ilman rajoja -järjestön vaikeudet eivät loppuneet siihen, sillä heidän työntekijänsä Arjan Erkel kidnapattiin 12.8.2002 Dagestanissa. Venäjän viranomaiset syyttivät Erkeliä vakoilusta, sillä tämä oli hieman aikaisemmin tavannut kaksi amerikkalaista sotilasasiamiestä. Erkel vapautettiin lopulta huhtikuussa 2004. Järjestö syyttää kidnappauksesta FSB:tä.

Boris Kagarlitsky kirjoittaa artikkelissaan "Terrorismi hyödyttää valtiota" (The Moskow Times 4.9.2001):
"Venäjällä terrorismi ei noudata yleismaailmallisia sääntöjä. Täällä terroriteot tapahtuvat silloin, kun se palvelee vallassa olevien etuja. Asuinkerrostalojen räjäyttäminen 1999 merkitsi Vladimir Putinin vaalikampanjan alkua. Tšetšeenin tekemä bussikaappaus Mineralnye Vodyssä tapahtui tarkalleen samana päivänä, kun Ingušiassa olevat pakolaiset organisoivat rauhanmarssia. Räjähdys Astrahanin torilla tapahtui juuri, kun sodan vastaiset mielialat olivat vahvistumassa yhteiskunnassa ja lisäksi juuri kaupungissa, jossa nuo mielialat ovat sangen voimakkaita."

Todettakoon, että Kagarlitskyn lausunto ilmentää tyypillistä itäblokin asukkaan naiiviutta - hän olettaa itsestäänselvästi, että asiat ovat lännessä toisin.
 

 Beslanin koulukaappaus

Pohjois-Ossetian Beslanissa 1.-3.9.2004 tapahtunut koulukaappaus herätti laajaa huomiota. Sanottiin, että eräs tabu oli rikottu hyökkäämällä lasten kimppuun. Tapahtumien perusteellinen arviointi ja johtopäätösten vetäminen on vielä ennenaikaista tapauksesta levitettyjen erittäin ristiriitaisten tietojen takia. Joitain havaintoja voitaneen kuitenkin tehdä.

Koulukaappaus muistutti monilta osin lokakuussa 2002 tapahtunutta Moskovan teatterikaappausta. Molemmissa tapauksissa useat kaappareiksi nimetyistä olivat olleet hiljattain venäläisten vankina ja yllättäen vapautuneet kaappausta suorittamaan. Molemmissa tapauksissa myös ilmeisesti useat kaappaajat onnistuivat pakenemaan. Erikoisjoukkojen suorittamat rynnäköt tehtiin panttivankeja säästämättä ja kuolonuhrien määrät nousivat hyvin suuriksi.

Tapaus oli provokatiivinen. Valitsemalla kohteeksi lapset taattiin mahdollisimman suuri suuttumus väestön keskuudessa. Teko tapahtui alueella, jossa oli etnisiä jännitteitä osseettien ja inguušien välillä. Kun terroristit olivat tai heidän sanottiin olevan suurelta osin inguušeja niin oli olemassa erittäin suuri vaara etnisten väkivaltaisuuksien syttymiselle.

Venäjän viranomaisten normaalia ”tiedotusstrategiaa” alettiin toteuttaa välittömästi. Vankeina koulussa kerrottiin olevan n. 300 ihmistä, vaikka todellinen luku oli noin tuhat henkeä enemmän, useimmat lapsia. Viranomaiset kertoivat, etteivät kaappaajat halua neuvotella, vaikka todellisuudessa juuri viranomaiset kieltäytyivät neuvotteluista kaappaajien kanssa. Epäluottamus viranomaisia kohtaan sai paikalliset asukkaat aseistautumaan ja osallistumaan koulun piiritykseen.

Useita Kremliä kohtaan kriittisestä raportoinnista tunnettuja toimittajia estettiin saapumasta Beslaniin. Radio Libertyn toimittaja Andrei Babitski joutui vangituksi Moskovassa Vnukovon lentokentällä ja Novaja Gazetan Anna Politkovskaja myrkytettiin hengenvaarallisesti lennolla Rostoviin FSB:n toimesta. Georgialaisen Rustavi 2 TV:n toimittaja Nana Lezhava ja hänen kameramiehensä vangittiin Beslanissa. Lezhava huumattiin myöhemmin FSB:n kuulustelussa. Satellittikanava Al-Arabian Moskovan toimiston päällikkö pidätettiin Mineralnye Vodyssä.

Kaapparit esittivät listan vaatimuksia viranomaisille. He halusivat tavata neljä henkilöä: Pohjois-Ossetian presidentti Aleksandr Dzasohov, Venäjän presidentin neuvonantaja Aslambek Aslahanov, Ingušian presidentti Murat Zjazikov ja tohtori Leonid Rošal. He vaativat toveriensa vapauttamista vankiloista, Venäjän joukkojen vetämistä Tšetšeniasta ja Putinin eroa. Viranomaiset puolestaan väittivät, etteivät kaapparit esittäneet mitään vaatimuksia. Panttivankien kohtelu muuttui huonompaan suuntaan toisena päivänä, kun kävi ilmi etteivät viranomaiset halua neuvotella. Ruuan ja veden antaminen panttivangeille lopetettiin.[10]


Toisena kaappauspäivänä 2.9. Ingušian entinen presidentti Ruslan Aušev kykeni käymään koulussa sisällä ja neuvottelemaan 26 panttivangin vapautuksen. Aušev soitti samana päivänä Britanniaan Tšetšenian presidentin Aslan Mashadovin lähettiläälle Ahmed Zakajeville ja pyysi presidentti Mashadovia välittämään neuvotteluissa. Myöhään samana iltana Zakajev ilmoitti Auševille ja Dzasohoville, että Mashadov on valmis välittämään jos saa takeet ettei "Dudajevin skenaario" toistu[11]. Mashadov oli jopa valmis saapumaan fyysisesti Beslaniin.

Sen sijaan, että Kreml olisi myöntänyt Mashadoville turvatakuut, Venäjän turvallisuuspalvelu vangitsi noin 30 Mashadovin sukulaista. Vangittujen joukossa oli lapsia ja Mashadovin vaimon Kusaman 67-vuotias isä Havaž Semijev perheineen. Näitä ihmisiä pidettiin vangittuina ja pahoinpideltiin kaksi päivää.[12]
Presidentti Mashadov, Zakajev ja Tšetšenian ulkoministeriö kaikki tuomitsivat koulukaappauksen jyrkästi. Mashadov ilmoitti lisäksi 23. syyskuuta, että sodan jälkeen Šamil Basajev tullaan asettamaan oikeuden eteen mahdollisesta osallisuudestaan kaappaukseen.

Virallisen tiedon mukaan kaappaajia oli 32, mutta monet lähteet viittaavat jopa 50 kaappaajaan. Paikalla olleet erikoisjoukot kertoivat myös, että 3-4 kaapparia saatiin vangiksi ja että useita pääsi pakenemaan. Tiedon vahvistivat presidentti Dzasohovin avustaja Lev Dzugajev ja 58:n armeijan komentaja kenraaliluutnantti Viktor Sobolev[13]. Virallisesti myönnetään kuitenkin vain yhden kaappaajan jääneen vangiksi.
Viranomaiset kertoivat, että osa kaappaajista oli arabeja ja jopa yksi mustaihoinen afrikkalainen olisi ollut mukana. Lopulta 8.9. Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov myönsi ettei arabeja oltu löydetty ruumiiden joukosta. Mustaihoiseksi oli ”luultu” hiiltynyttä ruumista. Viranomaiset esittivät julkisuuteen yhden vangiksi saadun kaappaajan, Nurpaš Kulajevin.

Venäjän varapääsyyttäjä Sergei Fridinski lausui koulun valtauksen jälkeen "..yksi terroristeista...on pidätetty ja antaa tunnustustaan parhaillaan". Venäläisten menetelmät tietäen voi perustellusti esittää epäilyn Kulajevin lausuntojen luotettavuudesta. Hänen kaksi TV-esiintymistään antoivat lisää aihetta epäilyihin, sillä ensin hän ilmoitti ettei tiennyt muitten kaappaajien kansallisuuksia, mutta seuraavalla kerralla hän ilmoitti ryhmässä olleen uzbekkeja, arabeja ja tšetšeenejä.

Ainakin kuusi kaappaajiksi nimetyistä henkilöistä oli ollut aikaisemmin venäläisten vankina ja näiden olisi pitänyt kaappauksen tapahtumahetkellä istua vankilassa. Näistä on nimetty Nurpašin lisäksi hänen veljensä Hanpaš Kulajev (9 vuoden tuomio!) ja Mairbek Šaibekhanov.[14] Sisäministeriön lähteet kertoivat Novaja Gazetalle ihmettelevänsä miten Kulajevin veljekset olisivat päässeet vankilasta koulua kaappaamaan. Lähde piti varsin todennäköisenä, että Kulajevin veljekset oli kuljetettu Beslaniin vasten tahtoaan, toinen mahdollisesti ruumiina.[15]

Britanniassa maanpaossa asuvan entisen FSB-everstiluutnantti Aleksander Litvinenkon mukaan tšetšeenitaistelijan tai terrorismista syytetyn vapauttaminen on lähes aina merkki siitä, että turvallisuuspalvelu on onnistunut värväämään hänet. Duuman tutkimuskomissio ei saanut kuulustella ainutta eloon jäänyttä kaapparia. Komission selville saamia tietoja ei ilmeisesti tulla julkistamaan, sillä komission jäsenen Juri Saveljevin mukaan "totuus niistä ketkä todellisuudessa määräsivät kaappauksen olisi liian hirvittävä ja saisi aikaan uusia verisiä konflikteja".[16]

Tiedot kaappaajien kansallisuudesta ja henkilöllisyydestä ovat pahasti ristiriitaisia. kaappaajien kanssa neuvotelleet Ruslan Aušev, Aslambek Aslahamov ja entinen duuman varapuhemies Mihail Gutserijev ovat kertoneet yhtäpitävästi, etteivät kaappaajat ymmärtäneet tšetšeenin tai ingušin kieltä, vaan vaativat keskustelujen käymistä venäjäksi, jota he puhuivat puhtaasti. Virallisesti kaappaajien johtajaksi mainitaan yleensä Ruslan Hutšbarov, josta käytettiin nimeä ”eversti”.

Miksi koulun valtaamiseen ryhdyttiin? Virallinen versio tapahtumista esittää, että koulun valtaamiseen ryhdyttiin sisällä tapahtuneen räjähdyksen ja alkaneen tulitaistelun vuoksi. Panttivankeina olleet lapset alkoivat juosta ulos koulusta ja erikoisjoukot yrittivät pelastaa sen mitä pelastettavissa oli. Monet tosiasiat kuitenkin sotivat tätä kertomusta vastaan.

Perusteellisimman analyysin rynnäköstä on tehnyt venäläinen riippumaton sotilasasiantuntija Pavel Felgenhauer. Hänen mukaansa rynnäkkö oli etukäteen valmisteltu ja siihen ryhdyttiin sopivalla hetkellä. Kaappauksen toisena päivänä 2.9. koulun ympärillä ollutta eristettyä aluetta laajennettiin ja paikalle saapui erikoisjoukkoja sekä panssarivaunuja ja miehistönkuljetusajoneuvoja. Sairaalat alkoivat valmistautua haavoittuneitten vastaanottamiseen.[17]

Rynnäkön suorittivat Alfa- ja Vympel-erikoisjoukot ja se alkoi 3.9. klo 13.00. Aluksi viereisen rakennuksen katolta ammuttiin kouluun termobarisia Šmel-raketteja[18], jotka saivat aikaan katon syttymisen tuleen ja romahtamisen aiheuttaen monien lasten kuoleman ja vaikeat palovammat. Tulitukena käytettiin kolmea panssarivaunua, jotka ampuivat suorasuuntauksella koulurakennukseen. Pelastuneet panttivangit ovat kertoneet tulituksen olleen niin ankaraa, että "koulu tärisi kuin maanjäristyksen kourissa".[19]

15 minuuttia rynnäkön alkamisen jälkeen paikalle ilmaantui Mi-24 taisteluhelikopteri. Felgenhauerin mukaan helikopterin saaminen paikalle kestää 30-40 minuuttia, joten se on ollut pakko kutsua paikalle jo vähintään varttituntia ennen rynnäkön alkua. Felgenhauerin mukaan venäläisten suorittamassa koulun valtauksessa ei ollut mitään piirteitä panttivankien pelastusoperaatiosta, päinvastoin tarkoitus näyttää olleen tuhota kaappaajat keinoja kaihtamatta ja panttivankien kohtalosta välittämättä. Felgenhauerin mukaan vain 10% panttivangeista säästyi vahingoittumattomina, loput joko haavoittuivat tai menettivät henkensä. Ei ole todisteita siitä, että kaappaajat olisivat ampuneet pakenevia panttivankejaan[20]. Päinvastoin, elossa selvinneet ovat kertoneet kaappaajien kehoittaneen panttivankejaan suojautumaan sotilaiden tulitukselta.

Miksi tällaiseen tuhoamisoperaatioon ryhdyttiin? Syy verilöylystä on yritetty vierittää paikallisviranomaisten niskoille. Huhtikuussa 2005 Novaja Gazeta julkaisi tietoja Pohjois-Ossetian presidentin Aleksandr Dzasohovin ja paikallisen FSB-johtajan Valeri Andrejevin lausunnoista, joissa he kertovat että terroristien vastaista operaatiota johtivat heti 1.9. Moskovasta paikalle saapuneet FSB:n ja Kremlin korkea-arvoiset edustajat. Näistä mainitaan erikseen FSB:n apulaisjohtajat Vladimir Pronichev ja Vladimir Anasimov.[21]

Tilanteen pitkittyminen olisi ollut vaarallinen presidentti Putinille. Erityisen huolestuttavia olivat pyrkimykset järjestää Tšetšenian laillinen vaaleilla valittu presidentti Aslan Mashadov Beslaniin laukaisemaan tilannetta. Tähän viittaa Anna Politkovskajan myrkyttäminenkin, sillä Politkovskaja oli Moskovassa lentokentällä puhunut avoimesti puhelimessa pyrkivänsä saamaan Mashadovin Beslaniin. Pohjois-Ossetian presidentti Dzasohov ja Ruslan Aušev saivat myöhään 2.9. Britanniasta Zakajevilta Mashadovin myönteisen vastauksen suostua välittämään neuvotteluissa.

Viimeisen kaappauspäivän 3.9. aamuna neuvottelut Dzasohovin ja Zakajevin kesken jatkuivat ja tasan tuntia ennen turvallisuusjoukkojen aloittamaa rynnäkköä Dzasohov antoi Beslanin asukkaille tiedon, että ”uusia ihmisiä tulee mukaan neuvotteluprosessiin, eikä koulua vastaan tulla hyökkäämään”. Zakajeville Dzasohov ilmoitti tarvitsevansa kaksi tuntia turvallisen käytävän järjestämiseen Mashadoville.[22] On todennäköistä, että pyrkimys antaa presidentti Mashadoville mahdollisuus tilanteen verettömään ratkaisuun nähtiin Kremlissä vaarallisena käänteenä. Tilanteen laukaiseminen Mashadovin avulla olisi ollut suunnaton arvovaltatappio Kremlille ja paine rauhanneuvottelujen aloittamiseksi Mashadovin kanssa Tšetšenian sodan päättämiseksi olisi kasvanut tuntuvasti. Koulurakennuksen ja sisällä olijoitten tuhoaminen mahdollisimman tehokkailla aseilla nopeasti oli Kremlille pienimmän riskin tie. Valtava kuolonuhrien määrä menee kuitenkin aina terroristien syyksi ja on siksi jopa edullista Kremlille.

 
 Koulukaappauksen hyödyntäminen

Venäjä katsoi koulukaappauksen ja eräitten hieman aikaisemmin tapahtuneitten terroritekojen olevan kansainvälisen terrorismin ja mahdollisesti "al-Qaidan" hyökkäys Venäjää vastaan. Sillä perusteella Venäjä kutsui YK:n turvallisuusneuvoston hätäistuntoon ja on vaatinut muillakin foorumeilla nopeita ja tehokkaita menettelytapoja "terroristien" luovuttamiseksi maasta toiseen. Venäjän oikeusministeri Juri Tsaika kävi 22.-23. syyskuuta pyytämässä Suomen apua, jotta EU luovuttaisi Venäjän kaipaamat tšetšeenipoliitikot Venäjälle.
 
Venäjä pitää erityisen tärkeänä Britanniasta turvapaikan saaneen presidentti Mashadovin erityislähettilään Ahmed Zakajevin ja Yhdysvalloista turvapaikan saaneen ulkoministeri Iljas Ahmadovin luovuttamista Venäjälle. Venäjä syyttää molempia miehiä terrorismista. Syytökset ovat tuulesta temmattuja. Ahmadov sai vapauttavan päätöksen Yhdysvalloissa ja Zakajevia koskevat väitteet on testattu kahdessa oikeuskäsittelyssä Tanskassa ja Britanniassa. Britannian käsittely oli erityisen nöyryyttävä Venäjän oikeusviranomaisille, sillä paljastui selvästi miten Venäjän viranomaiset väärensivät todistusaineistoa ja hankkivat todistajalausuntoja kidutuksen avulla. Molempien miesten suurin rikos saattaakin olla se, että he ovat keskeisellä tavalla sekaantuneet erilaisiin rauhantunnusteluihin epävirallisten venäläisten tahojen kanssa.

Venäjän kenties pahin ongelma Tšetšeniassa on miehityshallinnon legitimiteetin puuttuminen. Tšetšenian laillinen presidentti oli kuolemaansa 8.3.2005 asti Aslan Mashadov, joka johti vastarintataistelua tasavallan rajojen sisäpuolelta. Venäjä teki kaikkensa riistääkseen Mashadovin aseman Tšetšenian laillisena presidenttinä. On järjestetty lavastettuja presidentinvaaleja, on yritetty kaikin mahdollisin keinoin jäljittää ja murhata Mashadov ja lisäksi on yritetty mustata Mashadovin maine kytkemällä hänet kaikkiin vuosien varrella tapahtuneisiin terroritekoihin.

Vuosikausia jatkunut Mashadovin tulokseton jäljittäminen sai venäläiset turvautumaan samaan juoneen, kuin Tšetšenian ensimmäisen presidentin Dzohar Dudajevin murhassa: rauhanneuvottelujen tarjoamiseen. Mashadovin varovaisuus oli tiedossa, joten juoneen tällä kerralla kuului Saksan, Sveitsin ja  Euroopan neuvoston rooli neuvottelujen välittäjinä[23].  Mashadovin eliminointi ei tee miehityshallinnosta kuitenkaan laillista. Tšetšenian lakien mukaisesti uusi presidentti on nyt Mashadovin seuraajakseen valitsema Abdul-Halim Sadullajev, eikä Kremlin järjestämillä näytösvaaleilla virkaan nostettu Alu Alhanov. Sadullajev surmattiin 17.6.2006, jolloin hänen seuraajakseen nousi Dokka Umarov. 31.10.2007 Umarov hylkäsi Tšetšenian itsenäisyyden ja julisti tavoitteeksi Kaukasuksen emiraatin
.

 
Mashadov ja Sadullajev
 

Venäjä uhkasi myös suorittaa ennaltaehkäiseviä iskuja kaikkialla maailmassa terroristeja ja heidän tukijoitaan vastaan. Esimakua tästä saatiin jo helmikuussa 2004, kun Venäjän agentit murhasivat Qatarissa Tšetšenian virkaa tekevänä presidenttinä 1996-97 toimineen Zelimhan Jandarbijevin. Venäjä on myös erityisen huolissaan vaikutusvaltansa kapenemisesta Georgiassa. Venäjä on jo vuosia yrittänyt saada vapaita käsiä Georgian suhteen Yhdysvalloilta ja Natolta, mutta se ei ole mahdollista. Propagandassaan Venäjä voi silti syyttää Georgiaa ja väittää Pankisin solan olevan Pohjois-Kaukasuksen ongelmien syynä.

Huolestuneisuus liittyy laajempaan ilmiöön, jossa Venäjä on joutunut puolustuskannalle Yhdysvaltojen ja Naton lisätessä vaikutusvaltaansa yhä syvemmälle entisen Neuvostoliiton alueelle. Tästä tuoreena esimerkkinä on vallanvaihto Ukrainassa. Välien kärjistymistä kuvaa sekin, että nyttemmin Venäjä on löytänyt Beslanin koulukaappauksesta "ulkomaisen tiedustelupalvelun" kädenjäljen. Putin on syyttänyt epäsuorasti länsimaita koulukaappauksen järjestämisestä. Venäläiset ovat vihjannneet myös Britanniasta turvapaikan saaneitten henkilöitten olevan syyllisiä. Tämä tarkoittanee Boris Berezovskia ja perustunee Berezovskin pitkäaikaisiin yhteyksiin tšetšeenikomentaja Basajeviin. Todisteita ei ole kuitenkaan esitetty.

Venäjä sai myös suljettua väliaikaisesti Liettuassa sijainneet Kavkaz-Center internetsivut (www.kavkazcenter.com) , jotka sittemmin avattiin pariksi päiväksi Suomessa. Tällä hetkellä sivut toimivat jälleen normaalisti suomalaisen IT-yrittäjän Mikael Storsjön toiminnan johdosta. Sisäpolitiikassa Putin lähti myös hyökkäykseen ja vaati uuden vaalilain laatimista, joka mm rajoittaisi puolueitten lukumäärää. Myös aluejohtajien ja kuvernöörien nimittämisen Putin päätti ottaa itselleen. Muutos ei tosin tuo suurta muutosta nykykäytäntöön, sillä vaalituloksen väärentäminen ja ehdokasasettelun manipuloiminen ovat tähänkin asti taanneet presidentille mieleisen lopputuloksen.

 
 Beslanin jälkipeli

Katkeruus Beslanissa viranomaisia kohtaan on suurta. Uhrien omaiset eivät ymmärrä, miksi heille joka vaiheessa on valehdeltu. Omaiset ovat järjestäytyneet ja vaatineet mm Pohjois-Ossetian presidentin Aleksandr Dzasohovin eroa, joka toteutuikin toukokuun lopussa. Tapauksen tutkintaa ei myöskään luoteta. Ihmiset ovat löytäneet koulun viereisen rakennuksen katolta Šmel-rakettien laukaisuputkia, jotka he ovat pitäneet hallussaan todisteena. Viranomaiset ovat yrittäneet kiistää Šmel-rakettien käytön ja selittäneet niitten kuuluneen terroristeille. Viranomaiset eivät kuitenkaan ole selittäneet, miten laukaisuputket päätyivät läheisen talon katolle, minne GRU Spetznaz oli sijoitettu kaappaustilanteen aikana. Tammikuussa 2005 laukaisuputket luovutettiin henkilökohtaisesti duuman tutkimuskomission johtajalle Aleksandr Toršinille Novaja Gazeta –lehden edustajien läsnäollessa.[24]

Tammikuun lopulla Toršin kertoi tiedotusvälineille, että kaikkiaan seitsemää korkeaa upseeria sekä paikallisella, että federaation tasolla tullaan syyttämään avunannosta kaappareille. Upseerit ovat sotilasarvoiltaan vähintään everstiluutnantteja.[25] On kerrottu kymmenien lasten kadonneen kaappauksen yhteydessä. Helmikuussa 2005 Beslanin lähellä sijaitsevalta kaatopaikalta löydettiin lasten ruumiinosia. Paljastui, että osa koulun raivauksen yhteydessä löydetyistä ruumiista oli viety rakennusjätteen mukana kaatopaikalle. Autonkuljettaja Murat Katsanov kertoi tienneensä ruumiista kaatopaikalla jo pari kuukautta aikaisemmin.  ”Siellä oli ruumiinosia ja hiustukkoja, koirat ja ketut söivät suurimman osan”, hän kertoi.[26]

Šamil Basajev ilmoitti Kavkaz-Center sivuilla olevansa kaappauksen takana. Basajev on useissa haastatteluissa sittemmin kommentoinut Beslanin tapahtumia. Hän on sanonut olevansa itsekin järkyttynyt kuolonuhrien määrästä ja korostaa, että vastuu kuuluu venäläisille, jotka käyttivät raskaita aseita ja Šmel-raketteja koulun valtaamiseen. Kaappauksen vuosipäivänä 1.9.2005 Basajev julkisti lausunnon, jossa hän kertoo hieman enemmän tapahtumista. Hänen mukaansa Pohjois-Ossetian FSB värväsi Vladimir Hodov –nimisen miehen uhkailujen avulla agentikseen ja solutti hänet Basajevin taistelijoiden joukkoon. Venäläiset auttoivat Hodovia järjestämään eräitä pommi-iskuja, jotta hän voittaisi Basajevin luottamuksen.

Hodov kuitenkin kuukauden kuluttua tunnusti olevansa FSB:n agentti ja suostui Basajevin ehdotukseen ryhtyä kaksoisagentiksi. Venäläisten suunnitelma oli houkutella Hodovin avulla Basajevia operaatioon, jossa Pohjois-Ossetian hallituksen rakennus olisi kaapattu. Tilanteen oli määrä olla ansa Basajeville. Basajev päätti käyttää tätä hyväkseen ja operaatioon määrätty ryhmä siirtyi venäläisten tarkoituksellisesti avaamaa käytävää myöten 31.8. Beslaniin poiketen täten venäläisten laatimasta käsikirjoituksesta. Basajev totesi, että heillä on paljon kerrottavaa Beslanista, mutta ei paljastanut enempää. Hän sanoi lisäksi olevansa valmis riippumattomaan kansainväliseen tutkintaan tapahtuneesta.

Näyttää siltä, että Nurpaš Kulajevin joutuminen vangiksi oli vahinko, sillä koulun valtausta suorittaneilla erikoisjoukoilla oli sama määräys, kuin Dubrovka-teatterissa: vankeja ei oteta[27]. Kulajev oli piileskellyt erään kuorma-auton alla ilman asetta, mistä hänet löydettiin.  Oikeudenkäynti ainutta vangiksi joutunutta koulukaapparia vastaan alkoi toukokuussa 2005. Kulajevin kertomuksen mukaan häntä pahoinpideltiin kuulustelujen aikana jatkuvasti ja hänet pakotettiin antamaan kuulustelijoiden haluamia lausuntoja. Samoin eräitä syyttäjän todistajia uhkailtiin, mikäli he eivät anna haluttua todistusta.



Esimerkiksi panttivankina ollut Kazbek Dzarasov kertoi oikeudenkäynnissä, ettei ollut nähnyt kaappaajien ottavan esille koulun lattian alta sinne etukäteen piilotettuja aseita. Oikeussalissa olleet omaiset keskeyttivät hänet ja muistuttivat hänen kertoneen aikaisemmin päinvastaista. Dzarasov puolustautui kertomalla aseistettujen maastopukuisten miesten tulleen edellisenä iltana hänen kotiinsa ja uhanneen tappaa hänet mikäli hän kertoo kouluun piilotetuista aseista. Heti tämän jälkeen tuomari keskeytti istunnon.[28]

Oikeudenkäynnin alussa läsnä olleitten uhrien omaisten keskuudessa oli yleinen lynkkausmieliala Kulajevia kohtaan. Kun viranomaisten taholta suoritettu todistajalausuntojen manipulointi kävi ilmeiseksi myös asenteet muuttuivat. Ymmärrettiin, että Kulajev on kenties ainoa ihminen, joka voi kertoa lapsiaan menettäneille ihmisille totuuden tapahtumista. Omaiset lupasivat anoa jopa armahdusta Kulajeville, jos hän vain kertoo totuuden. Koska Kulajevin versio tapahtumista myös poikkesi oleellisesti viranomaisten esittämästä, omaiset alkoivat pelätä Kulajevin kuolevan äkillisesti kesken oikeudenkäyntiä ”sydänkohtaukseen” tai ”pudotessaan portaita alas”.

Kulajevin mukaan neljä kaappaajista oli tšetšeenejä ja loput ingušeja. Kulajev kertoi myös, että hänet pakotettiin veljensä kanssa kaappaajien ryhmään ja että heillä ei ollut aavistustakaan operaation luonteesta etukäteen. Heitä kuljettanut kuorma-auto pääsi tiesulkujen läpi erään kyydissä olleen paikallisen poliisin avulla. Virallisen version mukaan poliisi pakotettiin yhteistyöhön. Auton saavuttua koulun pihalle, Kulajev kertoi kuulleensa jo silloin ammuskelua rakennuksen toisesta kerroksesta, virallisen version mukaan kaikki kaappaajat tulivat saman auton kyydissä.

Pelastuneet entiset panttivangit kertovat Kulajevin roolista ristiriitaisia tietoja. Kerrotaan hänen käyttäytyneen uhkaavasti ja ammuskelleen kohti kattoa. Panttivankina ollut voimistelunopettaja Alik Tsagolov puolestaan kertoo Kulajevin olleen siviilivaatteissa ja panttivankien joukossa. Häntä luultiin siksi yhdeksi lasten vanhemmista. Ampumisen alettua hän auttoi panttivankeja pakenemaan.[29]

Tätä kirjoitettaessa maaliskuussa 2006 oikeudenkäynti Kulajevia vastaan jatkuu edelleen. Kaikki viittaa siihen, että kyseessä on ns. näytösoikeudenkäynti terrori-iskun syntipukkia vastaan ja sen lopputulos on päätetty etukäteen. Uhrien omaisten päästäminen kuulustelemaan Kulajevia tosin osittain pilasi laaditun käsikirjoituksen tuoden esille paljon virallisen version suhteen ristiriitaista tietoa tapahtumista.

Yksi asia on varma. Totuus Beslanin terroriteosta ja sen todellisista taustavoimista pyritään visusti salaamaan. Voidaanko Šamil Basajevin lausuntoihin luottaa? Kun Basajev otti vastuun toukokuussa tapahtuneesta Moskovan sähkökatkoksesta, Moskovan Carnegie Centerin jäsen Aleksei Malashenko kommentoi: ”Basajev toimii kuten Salman Radujev aiemmin, hänhän oli valmis ottamaan vastuulleen jokaisen rikkoutuneen teekupinkin Venäjällä”.
Mashadovin murhan jälkeen Tšetšenian vastarintataistelun sotilaalliseksi johtajaksi on noussut Šamil Basajev. Hän on luvannut vastata Venäjän Tšetšeniassa suorittamiin rikoksiin samalla mitalla. Uusia Beslanin kaltaisia tapauksia on luvassa, samoin sodan laajeneminen koko Pohjois-Kaukasukselle.
 
Kieltäytymällä systemaattisesti neuvotteluratkaisusta Tšetšenian sodan lopettamiseksi Venäjä ajautuu vaaraan, että se menettää koko Pohjois-Kaukasuksen. Terrori-iskut, oli niiden takana sitten mikä taho hyvänsä, ovat omiaan eristämään Tšetšenian itsenäisyysliikkeen kansainvälisesti ja antavat Venäjän sortotoimille lisää oikeutusta. Beslanin kaltaiset tapahtumat tavallaan auttavat myös unohtamaan ne kymmenet tuhannet Tšetšenian sodan lapsiuhrit: kuolleet, vammautuneet ja vanhempansa menettäneet. He ovat sodankäynnin ”oheisvahinkoja”, eikä heistä saa tehtyä myyviä otsikoita.

Suomessa asuvien tšetšeenien keskuudessa Beslanin tapahtumat aiheuttivat syvää masennusta ja epätoivoa. Pelko tšetšeenien leimautumisesta terroristien kansakunnaksi oli monien mielessä. Tapaus on verhottu sankkaan valheitten ja disinformaation sumuun. Päällimmäiseksi jää jäljelle kysymys: kuka tästä kaikesta hyötyy?

 
 Kuka oli Šamil Basajev?

Basajev oli entinen kommunisti, joka siirtyi sotilasuralle 1990 luvun alussa Tšetšenian itsenäistyttyä. Hän johti Venäjän sotilastiedustelun GRU:n organisoimaa "Pohjois-Kaukasuksen vapaaehtoispataljoonaa" Venäjän organisoimassa Abhasian sodassa Georgiaa vastaan vuosina 1992-93 ja sai GRU:n koulutuksen yhdessä muiden tšetšeenivapaaehtoisten kanssa toimien jonkin aikaa jopa Abhasian apulaispuolustusministerinä.  Basajev solmi tuolloin suhteet GRU-upseeri Anton Surikoviin.

Basajev näytteli merkittävää roolia ensimmäisessä Tšetšenian sodassa. Hänet tunnetaan panttivankitilanteeseen päätyneestä iskustaan Budennovskin kaupunkiin Etelä-Venäjällä 1995 ja Groznyin valtausoperaation johtamisesta elokuussa 1996, mikä johti Venäjän armeijan sotilaalliseen tappioon ja ensimmäisen Tšetšenian sodan lopettaneeseen Hasav-Jurtin aselepoon.

Basajev hävisi presidentinvaalit selvin luvuin Aslan Mashadoville 1997. Toimittuaan pääministerinä hän siirtyi oppositioon 1998. Suunnilleen tässä vaiheessa Basajev alkoi esiintyä korostetusti islamistina. Hänet tunnetaan myös yhteyksistään Boris Berezovskiin.

Basajev kapinoi avoimesti Tšetšenian hallitusta vastaan ja ryhtyi elokuussa 1999 sotaretkeen Dagestanin puolelle. Dagestanin tapahtumien keskeinen hahmo oli Nadir Hadzilajev, jo edesmennyt dagestanilainen islamisti, joka oli ilmeisesti Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n agentti, sillä ei koskaan kärsinyt mitään seuraamuksia, vaikka johti kapinaa Dagestanissa.

Venäjän hyökättyä Tšetšeniaan Basajev osallistui Groznyin puolustukseen yhtenä avainkomentajista. Tammi-helmikuun vaihteessa 2000 tšetšeenijoukkojen vetäytyessä kaupungista Basajev astui miinaan ja hänen jalkansa amputoitiin nilkan yläpuolelta. Toivuttuaan hän johti sissisotaa Vedenon piirikunnassa.
Kertomusten mukaan Basajev on liikkunut varsin vapaasti koko Pohjois-Kaukasuksen alueella organisoiden vastarintaryhmiä. Basajev nimitettiin Mashadovin kuoleman jälkeen Tšetšenian vastarintataistelun sotilaalliseksi johtajaksi ja ensimmäiseksi varapääministeriksi. Otettuaan vastuun vuoden 2002 teatterikaappauksesta ja Beslanin koulukaappauksesta hänet on luokiteltu terroristiksi. Basajevin jatkuvista yhteyksistä Venäjän sotilastiedusteluun ja hänen mahdollisesta saudivälikäsien kautta Yhdysvalloista saamastaan rahoituksesta liikkuu huhuja, joille on toistaiseksi mahdotonta saada varmistusta. Basajevin toimet kerta toisensa jälkeen ovat hyödyttäneet Venäjän propagandasodan tavoitteita, minkä monet tšetšeenitkin myöntävät[30]. Basajev kuoli 10.7.2006. http://en.wikipedia.org/wiki/Basayev

 
 


[1] Teatterikaappausta koskevan tekstin merkittävin lähde on Stanfordin yliopiston Hoover-instituutin vanhemman stipendiaatin John P. Dunlopin tutkimus: THE OCTOBER 2002 MOSCOW HOSTAGE-TAKING INCIDENT (Parts 1-3) www.rferl.org/reports/corruptionwatch/2003/12/42-181203.asp
 
[2]
Sanobar Shermatova, Moscow Tragedy: More Questions Than Answers, IWPR, 31.10.2002
http://iwpr.gn.apc.org/?s=f&o=159398&apc_state=henicrs2002

 
[3] Otteita venäläisistä lehdistä http://groups.yahoo.com/group/chechnya-sl/message/30923

 
[4] Anna Politkovskaya: "The Authorities Perceive us as Unavoidable Burden" Novaya Gazeta no 31, 5.5.2003 http://www.cdi.org/russia/johnson/7177-11.cfm

 
[5] Centre for Journalism in Extreme Situations www.cjes.ru/bulletin/files/chechen/2003/chechen_en_12.doc
 
[6] Anne Nivat: Chechnya: Brutality and Indifference 6.1.2003
www.crimesofwar.org/onnews/news-chechnya.html
 
[7] Anna Rudnitskaja: Nord-Ost Tragedy Goes On , The Moskow News, 28.10.2004 http://english.mn.ru/english/issue.php?2004-41-2
 
[8] Turkkilainen kuvernööri kertoo, ettei hotellikaapparilla ollut yhteyksiä Tshetsheniaan, Anatolia uutistoimisto, 6.5.2002, Suomennettu uutinen, http://www.kolumbus.fi/suomi-tshetshenia-seura/0507.htm

 
[9]
Ahmez Zakajev: Julkilausuma koskien tshetsheenien maailmankongressia, 19.5.2002 http://www.kolumbus.fi/suomi-tshetshenia-seura/0519.htm
 
[10]
Chechnya Weekly: Volume V, Issue 35 , 15.9.2004 - http://groups.yahoo.com/group/chechnya-sl/message/40330
[11] Tšetšenian ensimmäinen presidentti Dzohar Dudajev murhattiin keväällä 1996 ohjuksella, käyttäen hyväksi hänen satelliittipuhelimensa signaalia.
[12] Gazeta ru 19.10.2004 - http://groups.yahoo.com/group/chechnya-sl/message/41197

[13]
Chechnya Weekly: Volume V, Issue 35 , 15.9.2004 - http://groups.yahoo.com/group/chechnya-sl/message/40330
 
[14] Gazeta ru 19.10.2004 - http://groups.yahoo.com/group/chechnya-sl/message/41197
[15]
Ansar Sultanov, Novaja Gazeta 13.9.2004 - http://groups.yahoo.com/group/chechnya-sl/message/40275
[16]
Rustam Kaliev, Jamestown Chechnya Weekly 6.10.2004  http://groups.yahoo.com/group/chechnya-sl/message/40904
 
[17] Novaja Gazeta 7.10.2004 http://groups.yahoo.com/group/chechnya-sl/message/40958
 
[18] Olalta laukaistava termobarinen Šmel-raketti RPO-A (suom. kimalainen) on kuin pieni tyhjiöpommi, jonka käyttö on Felgenhauerin mukaan kielletty Geneven v. 1980 sopimuksen kolmannen protokollan mukaan sellaisia kohteita vastaan, joissa voi olla siviilejä. Kyseessä on saattanut olla myös RPO-Z, joka sisältää napalmia ja on suunniteltu sytyttämään tulipaloja.
[19] Elena Milashina, Novaja Gazeta 7.10.2004 http://groups.yahoo.com/group/chechnya-sl/message/40964
[20] Novaja Gazeta 7.10.2004 - http://groups.yahoo.com/group/chechnya-sl/message/40958

[21]
Chechnya Weekly, Volume 6 Issue 15, 5.4.2005
 
[22]
Chechnya Weekly, Volume 6 Issue 15, 5.4.2005
 
[23]
http://www.kavkazcenter.com/eng/content/2005/04/11/3695.shtml
 
[24]
http://2005.novayagazeta.ru/nomer/2005/20n/n20n-s00.shtml
 
[25]
Nabi Abdullaev, The Moskow Times 31.1.2005 http://groups.yahoo.com/group/chechnya-sl/message/42730
 
[26]
Jeremy Page, Times Online 26.2.2005
http://www.timesonline.co.uk/article/0,,3-1500620,00.html

 
[27] Juri Saveljevin haastattelu, KOMMERSANT Vlast, 24.6.2005
 
[28]
Chechnya Weekly, Volume 6 Issue 24, 22.6.2005
 
[29]
http://www.lenta.ru/news/2005/07/01/nice/
 
[30] Tämän myönsi kirjoittajalle tšetšeenien maailmankongressin presidentti Deni Teps Helsingissä helmikuussa 2004.