Miksi on syytä epäillä virallista 9/11-kertomusta?

Tiedämme nyt, että Yhdysvaltain johto valehteli järjestelmällisesti Irakin joukkotuhoaseista oikeuttaakseen hyökkäyksen maahan. Irakin sotaa perusteltiin myös Saddam Husseinin tekaistuiksi osoittautuneilla yhteyksillä syyskuun 11:nnen terrori-iskuihin. Näiden iskujen virallisen selityksen tueksi esitetyt todisteet eivät ole sen vakuuttavampia.

Kesäkuussa 2006 FBI:n tiedottaja Rex Tomb kertoi, ettei FBI:llä ole riittäviä todisteita Osama bin Ladenin osallisuudesta iskuihin.[1] Tästä syystä häntä ei olekaan etsintäkuulutettu syyskuun 2001 iskuista.[2] Iskuilla on kuitenkin perusteltu jo kaksi hyökkäyssotaa, vaikka esitetyt todisteet eivät oikeudessa riittäisi kenenkään tuomitsemiseen.

Tarinan mukaan kaapattuja koneita risteili Yhdysvaltain ilmatilassa lähes kahden tunnin ajan ilman, että ilmapuolustus onnistui mitenkään puuttumaan tapahtumiin. Pentagoniin, yhteen maailman varmastikin suojatuimmista rakennuksista, iskettiin lähes tunnin kuluttua ensimmäisestä WTC-iskusta.

Samaan aikaan oli meneillään laajoja sota- ja terrorisminvastaisia harjoituksia, joissa lehtitietojen mukaan mm. tuotettiin vääriä tutkasignaaleja olemattomista kaapatuista koneista. Yhdessä harjoituksessa simuloitiin lentokoneen törmäystä toimistorakennukseen. 11.9.2001 toteutui pitkälti juuri se, mitä harjoituksissa samanaikaisesti torjuttiin.[3]

Ensimmäisen ja viimeisen kerran historiassa tulipalojen väitetään sortaneen maan tasalle teräsrunkoisia pilvenpiirtäjiä (3 kpl). Rakennusten sortumistapa paljastaa, ettei kyse ollut painovoimaisista sortumista vaan käytössä oli runsaasti ulkopuolista energiaa. WTC:n 7-rakennuksen sortuminen vastaa täysin perinteistä rakennuksen purkamista räjähtein. Lähes koko todistusaineisto eli rakennusten teräsjäänteet kuljetettiin nopeasti Kaukoidän sulattamoihin.

Onko vain sattumaa, että uuskonservatiivisen Project for the New American Century -ryhmittymän vuonna 2000 laatima strategiasuunnitelma Rebuilding America's Defenses[4] totesi Yhdysvaltain maailmanherruuden suunnitelman nopean läpiviennin olevan mahdollista vain jos tapahtuu ”uusi Pearl Harbor”? Jo vuonna 1997 presidentti Carterin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Zbigniew Brzezinski kirjoitti, että vain Pearl Harborin kaltainen tapaus takaisi amerikkalaisten tuen imperiumin rakentamiselle.[5]

Uuskonservatiivit saivat Pearl Harborinsa. Heidän lisäkseen iskuista hyötyivät tiedustelupalvelut ja sotateollisuus. Syitä tarkastella kriittisesti virallista kertomusta on paljon, rohkeutta valtamedialla hyvin vähän.


YLÖS